16th Kes2009

Sunnuntain kuvat

by Miikka

Tämä on sadas merkintä päiväkirjaani. Olen pitänyt kirjaa tekemisistäni valokuvauksen ja websuunnittelun parissa yhteensä 6kk 4päivää. Päivitystahti on siis pysynyt varsin aktiivisena. Lukijoita on keskimäärin 25-30 päivässä. Tästä on vähennetty erilaiset hakubotit ja omat käynnit. Parhaina päivinä noin 200 vierailijaa. Eli sopivan rauhallista. Ei sen enempää statistiikasta.
Ajattelin jatkaa samaan tahtiin. Syksyllä ehkä enemmänkin kuvaa muustakin kuin tirpoista.

Nämä tuleee vasta tiistai-aamuna, mutta kuvat sunnuntailta silti.
Tein vajaan tunnin pikaretken iidesjärvelle illan suussa. Koko päivän ilma oli kovin synkkä, pimeä ja pilvinen. Ajattelin silti pitää ajatuksesta kiinni, että illasta menisin kuvaamaan. Illalla ilma kirkastui kuin tilauksesta ennen reissulle lähtöä. Sainkin kuvata komeassa ja hikisessä kelissä muutaman tirpan.
Ei mitään järisyttävää, mutta yksi uusi kuitenkin, joka piristi mukavasti mieltä.

#54 Kottarainen

15th Kes2009

Missä kuvat?

by Miikka

Joudun siirtämään kuvien julkaisua vielä pienen hetken, koska tarvitsen tunnistusapua yhden tirpan oikean lajin varmistukseksi.
Kaikki on jo valmiina, mutta tunnistus puuttuu. On vain ajan kysymys, koska kuvat ovat online.

06th Kes2009

Kylmää on…

by Miikka

..Ulkona siis. Kesäkuu ja mittari näyttää kuutta astetta päivästä toiseen. Päivät on synkkiä ja vettä tulee vähän väliä. Nopeita vaihteluja säässä aika lyhyellä aikavälillä.

Muistin etten ollut kuvannut kirjosieppoa, mutta löytyihän se järjestysnumerolla 51.
Laitetaan kuitenkin yksi kuva lisää. Lintu oli paljon lähempänäkin, mutta objektiivini tarkennus on 20 vuoden takaa, joten se on hyvin äänekäs. Linnut säikähtä ja lentää pois tarkennusmoottorin vaikeroidessa.

Käytiin molemmat näöntarkastuksessakin. Instru mainosti hyvää tarjousta kehyksistä, joten päätimme mennä katsomaan. Vaikka tarjouskehykset oli ns. merkkikehyksiä, niin valikoima oli tosi suppea ja samoja laseja oli esillä useammat silmälumeeksi kehyksien “paljoudesta”. Pitää käydä aikamoinen tuuri, jotta löytää siitä valikoimasta sopivat. Toivottavasti moni löytää, koska tarjous oli ihan hyvä.
Itse en löytänyt siitä joukosta laseja, mutta ihan hyvään hintaan sopivat kakkulat kuitenkin löytyi.
Ovat muistaakseni tällaiset
Näytän todennäköisesti aika idiootilta nuo päässä, joten tilanne ei muutu suuntaan eikä toiseen ;)

Lopuksi vielä se sieppo..

05th Kes2009

Viimeisin viikko

by Miikka

Sain kuvat vihdoinkin kevyesti käpisteltyä ja tallennettua palvelimelle. Ajattelin laittaa koko viikon luontoräpsyt samaan päiväkirjamerkintään. Olen toki kuvannut muitakin kuvia luonnon lisäksi, mutta niitä ei ole luvassa tässä yhteydessä.

- Ensimmäiset 4 kuvaa on omasta pihasta tai pihapiiristä parilta eri päivältä.
- 5-17 on Raholasta vanhempieni mökiltä tai sen ympäristöstä.
- Loput kuvat on siskoni kanssa tehdyltä pieneltä iidesjärven lintukävelyltä.

Bruce soitti ratinassa samaan aikaan kun olimme kävelemässä tälläkertaa iidesjärven länsipäätä. Kuului brucen laulu ja soitto vesiä pitkin aika hyvin iidesjärvelle. Terveisiä vaan Hannalle! Siskoni taitaa olla yksi päiväkirjani aktiivisimmista lukijoista ;) ja innostunut myöskin lintujen tarkkailusta enenevissä määrin.
Näimme noin 13 lintulajia ja kuulimme pari lisää siihen päälle.
Kiva jos pystyy itse vaikuttamaan jonkun toisenkin intoon samasta mielenkiinnon kohteesta. Nyt jo perheen lisäksi pari muutakin innokasta saatu mukaan, mikä on oikein mukavaa. 

Yritän kesän aikana julkaista muutakin kuvaa kuin näitä ainaisia tirppoja.

“Kuvatekstit muutamalle kuvalle”:
3-4 Viherpeippo omalta terassilta kuvattuna
7 Pikkuvarpusella pesä voimalinjassa
12 Talitiainen osui sopivaan omenapuun väliin istuskellessani lepotuolissa kamera kädessä
13-14 Pikkuvarpusilla oli kovat touhut poikasten kanssa
15 Sinitiaisia oli monta
17-20 Tämän vuoden nuori naurulokki ei pahemmin pelännyt kameraa
21 Varissilhuettia
22 Lempilintuni västäräkki vaihtaa paikkaa
23 Tästä naurulokista sai monta hyvää kuvaa, mutta valikoin vain tämän
24 Tämän kuvan perusteella ei pysty tunnistamaan varmaksi pikä pääsky kyseessä, joten ei uutta lintua projektin laskentaan
26 Peippoja lauloi useassa puussa pikkuvarpusten kanssa
27-28 Lokkeja oli luonnollisesti paljon

26th Tou2009

Otin varaslähdön

by Miikka

Ja kävin kuvaamassa eilen jo iltalenkillä pari uutta tuttavuutta tälle vuodelle. Piti tämä viikko ottaa vielä rauhallisemmin, mutta en malttanut. 
Aurinko oli jo aika matalalla seitsemän aikaan illasta, mutta valoa riitti kuitenkin ihan mukavasti aukeapaikoilla.
Muutama pensaskerttu puikkelehti vilkkaasti puskien oksilla. Räystäpääskyjä pesi iso nippu useamman pesän voimin kerrostalon päädyssä, lähellä metsän rajaa.

#52 Pensaskerttu
#53 Räystäspääsky

25th Tou2009

Kesän alkua

by Miikka

Viikonloppu meni, lähinnä lukiessa. Kävin kuitenkin haukkaamassa raitista ilmaa pikaisesti kaiken muun lomassa. Saa ajatukset välillä hieman lepoa.

Rastailla näytti pesimäpuuhat olevan edelleen vauhdissa, kuten useimmilla muillakin linnuilla. Tikkoja oli taas muutamia, todennäköisesti samat kuin muinakin päivinä. Pääsin suhteellisen lähellekin synkän metsän siimeksessä. Joskus siemenautomaatin läheisyydessä tikka on ollut vielä lähempänä, mutta metsässä harvemmin pääsee lähestymään.
Tikka hakkasi juuren välistä välipalaa itselleen, kun näin tikan noin 20 metrin päässä. Otin ensimmäisen kuvan heti. Olen huomannut, että ensin pitää ottaa kuva ja sitten vasta hyvä kuva. Tätä kannattaa noudattaa aina!
Lähin hitaasti lähestymään tikkaa tikan ruokaillessa. Aina kun tikka nosti päätään katsoessaan minua, pysähdyin paikoilleni. Ruokailun jatkuessa otin aina askeleen lähemmäksi. Tällä taktiikalla pääsin noin neljään metriin, kunnes tikka ilmoitti liiasta läheisyydestä. Poistuin yhtä äänettömästi paikalta ja annoin tikan jatkaa ruokailuaan.

Viimeisissä kuvissa tulppaanitkin saa vettä. Aukesivat noin viikko sitten. Mukavan vastavalon siivittämänä päätin ottaa muutaman kuvan. Noista voi vääntää vaikka onnittelukortin jollekulle tutulle.

Viikon päästä on taas hieman enemmän aikaa kuvailla, joten eiköhän sitä saada uusiakin tuttavuuksia kameran eteen.

25th Tou2009

Havaintoja

by Miikka

Kävin palokärjen reviirillä ihmettelemässä maisemia ja kuuntelemassa lintujen laulua. Palokärkeä ei näkynyt, mutta tikkoja lenteli lähimaastossa. Tuossa muutama kuva.
Viimeisessä kuvassa osoitus palokärjen voimasta. Kolmessa lähimmässä painekyllästetyssä sähkötolpassa on komeat kolot hakattuna, plus useampi pikkukolo. Osan saattaa olla tehnyt käpytikka, mutta isommat kolot voi hyvinkin olla palokärjen aikaansaamia.
Palokärki ei tosiaan ole mikään kovin harvinainen lintu ja sen kuvaamiseksi ei tarvitsisi nähdä kovinkaan suurta vaivaa, kunhan vain menisi paikoille joissa niiden tiedetään olevan useinkin ja useampi.
Haluaisin kuitenkin tutustua tähän lähimetsän asukkiin tai asukkeihin, joten joudun näkemään entistä enemmän vaivaa asian eteen. Eipä tässä olekaan mihinkään kiire, joten jatkan havainnointia.

21st Tou2009

Kirkon vieraat

by Miikka

Keskiviikkona pysähdyin aamuisella työmatkalla katsastamaan rantalintujen elämänmenoa paikallisen vanhan kirkon edustalle.
Ensimmäisenä näköpiiriin ilmestyi kaki isokoskeloa ja hyvin pian vielä yksi lisää.

Kirkon molemmilla puolilla sijaitsee hyvät vesialueet ihan lähellä toisiaan. Yksinäinen isokoskelo ei osannut päättää kummalle puolelle laskeutuisi, joten päätti kiertää kirkon kolmesti kunnes oli päätöksensä tehnyt. Sain muutaman ihan mukava lentokuvan.
Naakka istui aamua aidan päällä. Oli oikein kuvauksellinen paikka. Taustalla kevyesti sumua ja aurinko vasta nousemassa. Laskin kuvista vielä hieman sävyjä tunnelmoittaakseni lisää kuvaa. Naakalla oli muutamia pesiä lähellä vanhan kirkon harjaa.
Oli siellä muutamia muitakin lintuja. Osa niistä tässä mukana, en minäkään täällä ihan kaikkia kuvia julkaise.
Helatorstain kuvat ja tapahtumat julki kunhan olen käynyt ne pikaisesti läpi.

ps. Piti muka olla päiväkirjassa hiljaista parin viikon ajan. Tavallaa on ollut hiljaista, uusia lintuja ei ole juurikaan tullut, koska en ole käynyt kuvaamassa juurikaan. Tai olen kuvannut mutten pitkiä reissuja. Kaikki ovat olleet maksimissaan tunnin pikavisiittejä lähimaastoon.
Ens kuun alusta pitäis tulla uusiakin havaintoja. Siihen mennessä tulee varmasti uusia kuvia, mutta todennäköisesti vähemmän uusia lajeja kuin ens kuun alusta eteenpäin….tai mistä sitä ikinä tietää…

18th Tou2009

Palokärki lähimetsässä

by Miikka

Viikonloppu meni ja taas alkoi uusi. Hyvä niin…

Viikonloppuna lauantaina oli vuorossa vaunulenkki perinteiseen tapaa aamusta. Päätin edellisen illan retken perusteella jättää jostain fiksusta syystä kameran kotiin. Ajattelin ettei sitä nyt mitään ihmeellistä voi eteen tulla, eikä ehdi muutenkaan pahemmin kuvailla. Pääsimme noin kilometrin päähän kodistamme kunnes muutaman metrin päässä hakkasi kannosta muurahaisia suuri palokärki.
Palokärki oli aivan tien vieressä noin kolmen metrin päässä meistä. Sitä ei juuri kiinnostanut muu kuin muurahaiset. Kannosta puunpalaset sai kyytiä nokan kopsahtaessa kantoon.
Olimme kuitenkin jo sen verran kaukana etten jaksanut juosta kameraa kotoa. En olisi ehtinyt kuitenkaan.
Harmitti niin paljon että alkoi ihan päätä särkeä. Älä enää ikinä lähde mihinkään ilman kameraa!

Kävin kuitenkin sunnuntaina ikuistamassa jäljet ja katsomassa löytyikö sieltä muurahaisia. Palokärki on näköjään viettänyt kyseisellä paikalla pidemmänkin tovin tai on käynyt ruokailemassa useampaan kertaan.
Antoi kuitenkin uskoa, josko se tulisi uudemmankin kerran vastaan. Murphyn lain mukaan näin ei tule koskaan tapahtumaan.
Toisaalta helpottaa tieto, että lintu on paikkalintu, eli toivoa jälleen näkemiselle on. Koloja olen nähnyt, mutta kuullut en ole kertaakaan.

Iltapäivällä kävimme häissä. Hääpaikka oli sama kuin meillä. Oli mukava nähdä paikka laitettuna hieman erilailla. Myös omistajapariskuntaa oli hauska nähdä.
Kuvasin muutamia ruutuja muistoksi. Oli mukava olla ihan vaan vieraana ilman kuvausvelvoitetta. Sain kuitenkin ihan hyviä ruutuja aikaiseksi hääparista. Työstän kuvat rauhassa. On mukavaa panostaa pariin hyvään ruutuun kuin muutamaan sataan dokumentoivaan hääkuvaan.

Kuvia sunnuntailta:

1-2 Palokärjen ruokapöytä
3-6 Metsän perusasukkeja
7 Mustarastas pariskunta majailee lähimetsässä. Ovat vakionäky tikan, peipon, viherpeipon, talitiaisen, sinitiaisen, harakan, räkättirastaan, punakylkirastaan, varpusen, pikkuvarpusen ja variksen ohella.

Tähän loppuun vielä hieman ajatusta lintuprojektistani.
Olen näin aloittelijana kerännyt hieman havaintojani ja huomioitani ylös.
Jos sinä olet ajatellut aloittaa vastaavan kuvausprojektin, niin lue nämä:

- Pidä kameraa mukana aina! Mieluiten kuvausvalmiina.
- Opettele tunnistamaan eri lajeja jo valmiiksi.
- Opettele tunnistamaan myös lintujen äänet.
- Tutustu eri lintujen käytökseen helpoittaaksesi niiden kuvaamista.
- Varaa aikaa ja suunnittele sen käyttö hyvin.
- Osta järjestelmäkamera ja ainakin pari akkua
- Osta vähintään 300millinen objektiivi, vähintään.
- Osta niin laadukas objektiivi kuin mahdollista
- Laita kamerakalustoosi varaamasi rahat laadukkaaseen objektiiviin. Laita siihen niin paljon rahaa kiinni kuin kipuraja antaa myöden ja vielä vähän yli. Objektiivin arvo säilyy yllättävän hyvin.
- Osta objektiiviin suojaava suodatin nokalle.
Runko vaihtuu varmasti useammin kuin laadukas lasitavara.
- Osta runko jossa on nopea tarkennus ja sarjakuvausominaisuudet. Älä osta valmistajan halvinta sarjaa, esimerkiksi canonin 100-sarjalaiset (400d, 450d jne). Kymppisarjasta ylöspäin alkaa kamera sopimaan jo käteen. Itse suosin ykkössarjalaisia, koska se sopii parhaiten omaan kouraan, sarjakuvausnopeus 8,5 kuvaa/sek, sääsuojaus on kunnossa jne.
- Aikaiset aamuherätykset palkitaan paremmilla kuvilla.
- Käytä piilokojua jos haluat vielä lähemmäksi lintuja.
- Pitkästä objektiivista ei ole hyötyä, jos et pysty lähestymään lintuja riittävän lähelle. 500 millinen objektiivi on täysin turha jos pikkulintu lähtee lentoon jo 25 metrin päästä. Pääsee sillä lähemmäksi, mutta ei sillä mitään potretteja saa aikaiseksi.
- Panosta tukevaan jalustaan joka on varustettu kuulapäällä. Myös monopodista on suuri apu.
- Osta vedenkestävät takki, housut ja kengät.
- Tutustu lintujen muutto- ja pesintäaikoihin.
- Seuraa paikallisen lintuyhdistyksen toimintaa.
- Tutustu kirjoihin, voit saada ideoita ja oppia paremmaksi kuvaajaksikin.
- Myös muilla polttoväleillä saa hyviä ja vaihtelevia kuvia aikaiseksi. Testaa välillä vaikka laajakulmaista objektiivia ikuisten lajitunnistuskuvien lisäksi.

Tässä alustavaa listaa. Ajatuksia tulee vielä varmasti lisää ja edelliset havainnot saattaa vielä muuttua. Itse olen rikkonut lähestulkoon noita kaikkia kohtia, mutta älä sinä tee samoin. :)

15th Tou2009

Perjantai-illan pikaretki

by Miikka

Kaverit baarissa, Miikka linturetkellä.
Kävelin lähijärvelle ja sen ympäristöön ihmettelemään metsän elämää.
Uusia tuttavuuksia tuli parin äänen edestä, mutta ei kameran eteen.
Pari vanhaa mukavaa tuttua tuli vastaan kuitenkin.
Kaakkurit ei pesi vieläkään, eikä ihme kalalokkien vallatessa järven ainoan saarekkeen.

1-2 Västi ihmetteli mitä oikein puuhasin keskellä risukkoa
3-4 Oravakin tuli katsomaan mikä on meininki
5 Punatulkku lauleskeli kaihoisasti
6 Räkättirastas pomppi pitkän aikaa metsäpolua edelläni
7 Kalalokki vallannut kaakkurin pesimäsaarekkeen omien muniensa hautomiseen
8-10 Kalalokki tarkkailee ja päättää oksentaa eväät puun rungolle
11 Kaakkurit ei pesi vieläkään
12-13 Sinitiainen valmistautuu yöpuulle
14-15 Peippo päivän viimeisillä auringonsäteillä