20th Jou2010

Mukavaa joulua kaikille!

by Miikka

Taas on aika rauhoittua ja paketoida tämä vuosi yksiin kansiin odottaessa uuden vuoden alkamista.
Toivottavasti tulevasta vuodesta tule vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin tämäkin vuosi on ollut. Sitä ennen kuitenkin pitkä viikonloppu hyvin syöden ja rauhoittuen perheen parissa.

Tässä vielä yksi kuva Tampereen joulutorilta. Oli niin kylmä että puhelin tärisi kiitettävästi käsissä panoraamaa ottaessa. Tammerkoski pitää huolen, että kosteutta on ilmassa aina. Tämä tarkoittaa sitä, että pakkanenkin tuntuu hieman kylmemmältä. Kuvan ottamisen jälkeen tajusin, että pystykuvauksella samaisessa panoraamassa olisi näkynyt hieno joulukuusikin kokonaan. Korjataan asia ehkä ensi vuonna.

Kuvia on tullut otettua viime aikoina tasaisen varmasti, mutta hyvin harvakseltaan. Kirjoittelen vielä ennen vuoden vaihtumista eräästä asiasta mikä on odottanut hyvää hetkeä jo muutaman vuoden.

12th Jou2010

Lomaräpsyjä

by Miikka

Pari elikkoa Ähtäristä kesän lomareissulta. Näillä nyt ei ole kovin paljon annettavaa, mutta onpahan vastapainoa talven kylmyyksille. Tänään pakkasta 17 astetta, kaksi mustarastasta oli silti syömässä varpusien kanssa. Kuvat ei tietenkään onnistunut. ;)