la-su
Hyvää Äitienpäivää!
Tässä muutama kuva hyvin sateisesta kelistä.
Pari lenkkiä Hervannassa tällä kertaa. Lauantaina satoi aika mukavasti vettä, mutta päätin silti lähtee hieman kävelylle kameran kanssa. Laitoin kameran päälle muovipussin, ettei kastuisi ihan läpimäräksi. Ajattelin jos edes kuulisi lintujen lauluja ja saisi raitista ilmaa.
Vettä satoi koko matkan, mutta se ei haitannut menoa. Tiaiset, peipot ja räksät oli ensimmäisenä äänessä. Rantaan päästyäni tiltaltti lauleskeli jossain lähistöllä. Koitin ottaa muutamasta peiposta kuvia, mutta en saanut kuin kasteltua objektiivin lasin.
Kiersin pienen lenkin ja löysin rannasta telkkä pariskunnan ruokailemassa. Lähestyin telkkiä niiden molempien ollessa sukelluksissa. Niitä ei paljoa kuvailuni näyttänyt kiinnostavan, joten sain muutaman ihan mukavan lajikuvan vesisateessa. Poistuin samalla lailla niiden läheisyydestä molempien ollessa sukelluksissa. Yksi mustarastas pomppi lähistöllä, mutta oli tällä kertaa liian vikkelä.
Kuvasin täydellä aukolla (kuten melkein aina), mutta sekin on liian pimeä, ISO-arvo oli 1000-1600, mutta suljinaika jäi silti liian pitkäksi. (Kuvat 1-5)
Tänään Äitienpäivänä puolen tunnin pikalenkki rattaiden kanssa rantaan.
Rannassa ruokailu muutama vihervarpunen ja viereisessä puussa käpytikka etsi syötävää. Siitä sainkin pari kuvaa. Toki vihervarpusistakin, mutta ihan liian kaukaa. Räksien luona nurmikolla ruokaili pari viherpeippoa ja talitiaiset lauloi puissa. Joku keskikokoinen haukka lensi yli, mutta sää oli erittäin sumuinen ja märkä, joten tunnistus jäi tietenkin tekemättä.
Pihassa oli vielä ruokailemassa pari punatulkkua, jotka antautu hetkeksi kuvattavaksikin. Jouduin kuvaamaan kaikki kuvat täydellä aukolla (aukon esivalinnalla), ISO 1600.(Kuvat 6-11)










