25th Tou2010

yksinpuhelu

by Miikka

Olen taas herätellyt ajatusta portfolion rakentamisesta. Olen siitä ennenkin kirjoittanut ja kuviakin niputtanut jo yhteen sitä varten, mutta homma on jäänyt kesken ajanpuutteen/mielenkiinnon/idean vuoksi. Nyt kuitenkin tuntuu, että vihdoinkin on löytynyt pohja, jota työstämällä ei tarvitse tehdä liikaa kompromisseja kuvien esittämisen ja ulkoasun kanssa. Kuviakin on tullut hitaasti mutta tasaisesti lisää viime vuosina.
Aloitin jonkin aikaa sitten tekemään yhtä versiota mikä tuntui suhteellisen toimivalta. Tein sen aika pitkälle ulkoasun puolesta valmiiksi, mutta tulin kuitenkin toisiin aatoksiin ennen loppuun saattamista.
Uutta yritystä silmälläpitäen ajattelin tehdä jaon edelleen potrettien, hääkuvien ja muksukuvien kesken. Luontokuvat (lintukuvat) mitä täällä päiväkirjassa esiintyy jätän kokonaan pois. Jatketaan niiden kanssa täällä. Niissä ei ole vielä oikeastaan yhtään tarpeeksi hyvää tai itseäni miellyttävää esiteltäväksi jonkinlaisena valokuvanäytteenä. Niillä on itselle enemmänkin dokumentaarinen luonne ja mukava lisä harrastuksena muiden kuvauksien ja luonnon ohessa.
Katsotaan mitä kesällä tapahtuu ja mihin suuntaan tuo oikeasti kehittyy.
Sitä taas jälkeenpäin ihmettelee mitä päässä oikein on pyörinyt kyseistä viestiä kirjoittaessa.

Yksi etappi olisi takana, tai voiko sitä miksikään etapiksi edes kutsua, mutta muutama viikko sitten tuli täyteen 10 vuotta ensimmäisen työsopimuksen kirjoittamisesta nykyisen työnantajani kanssa. Vielä menee kuitenkin reilu vuosi kunnes työuralle tulee yhtä kauan täyteen. Välissä kävin armeijan jne. Aika näyttäisi vierähtävän aika nopeaan. Paljon tosin on ehtinyt siinäkin ajassa tapahtua. Pääkohdat otsikkotasolla voi kuitenkin niputtaa aika tiiviiseen nippuun, niinkuin ihmisen työuran mittaisella taipaleella yleensäkin.

Koulussa olisi vielä kaksi tenttiä tälle vuodelle, keskiviikkona ja torstaina, edellinen oli viime perjantaina. Mitenköhän sitä osaa käyttää kaiken sen ”ylimääräisen” ajan, mitä ei tarvitse koulussa istua ;) Tämäkin kommentti on hauska lukea muutaman vuoden päästä ja muistella opiskelun aikaista meininkiä.

24th Tou2010

Toinen paketti Kiinasta

by Miikka

Muutama päivä ensimmäisen tilauksen jälkeen laitoin vielä varsin edukkaan radiolaukaisimen tilaukseen. Olisko tullut noin 15 euroa hintaa posteineen lähettimelle ja vastaanottimelle.
Paketin mukana tuli myös sateenvarjo/salamapidike. Pidike menee mukavasti studiosalaman jalustaan ja toiseen päähän vastaanotin, salama ja varjo. Eli tuollainen nopea keikkasetti potretteja varten. Studiotuikkuni vaatii aina sähköä pistorasiasta, joten tuollainen on parempi kuin ei mitään tiettyihin tilanteisiin esimerkiksi ulkona kuvatessa.

Edelliseen postiin liittyen käytin kyseistä yhdistelmää viikonloppuna häissä. Olin toki testannut toimivuuden aikaisemmin  ja vastaava setti on ollut kaverilta lainassa jonkin aikaa sitten, joten toiminta oli tuttua. Yhdistelmän lisäksi otin vielä studiotuikkujen kanssa toisessa paikassa muita kuvia. Yhteen sopivaan potrettipaikkaan ei sähköt yltäneet, joten tuo ajoi asiansa lisävalona kevyen pilviverhon takaa paistavan auringon lisäksi.
Ohessa vielä muutama kuva paketista ja joitakin havaintoja kuvan alla. Jos kiinnostaa, niin ainakin viimeinen kannattaa lukaista.

Paketti ja sisältö. Samanlainen paperipussi kuin edelliselläkin kerralla.

Radiolaukaisimen paketti oli valkoinen pahvilaatikko. Sisältä ei turhia pakkausmateriaaleja löytynyt. En tosin kaivannutkaan. Ohjeita ei kaipaa kukaan ;)

Salamapidike oli ainoastaan teipillä suljetussa muovipussissa. Tämäkin kuvastaa hyvin edellisessä postissa mainitsemaani huomiota siitä mitä kannattaa tilata ja mitä ei (mikä kestää ja mikä ei).

Pidike oli kuitenkin täysin ehjä. Puhelimen kamera näköjään selviää aika heikosti lähikuvista heikossa valossa. Suurin syy kuitenkin kuvaajassa.

Radiolaukaisin paketista poistettuna. Lähettimeen menee 23A 12V-paristo ja vastaanottimeen kaksi AAA-paristoa. Vastaanottimessa ei ollut paristoja, joten kuvittelin ettei ole lähettimessäkään. Ihmettelin miten ihmeessä lähettimen saa rikkomatta auki, koska mistään ei voinut päätellä avausmekanismia. Kuorien välistä en uskaltanut vääntää. Luin kuitenkin valmistajan sivuille lähetetyistä kommenteista, että pohjassa olevan valkoisen tarran alle on ovelasti piilotettu pieni ruuvi, jonka avulla kuoret irtoavat toisistaan. Avaaminen oli kuitenkin turhaa, koska paristo olikin mukana. Hyvä kuitenkin tietää miten tuo aukeaa rikkomatta. Kannattaa siis pitää pientä ristipäämeisseliä varapariston kanssa kameralaukussa.

Edellisen postin lähetin puhelimen välityksellä. Hyvin näyttää päivityksen ja puhelimella otettujen kuvien lisäykset onnistuvan sitäkin kautta. Niin ja häät/hääkuvaukset meni hyvin oikein hienossa säässä.

22nd Tou2010

Tänään hääkuvausta

by Miikka

Täällä ;)

20th Tou2010

Muutama linkki valokuvaajille

by Miikka

Terve!

Moni tietää jo kaikesta kaiken ja on vieraillut kaikilla mielenkiintoisilla sivuilla, mutta juteltuani sillon tällöin joidenkin valokuvaajien kanssa, olen huomannut ettei kaikki kovimpienkaan valokuvaajien sivut tai artikkelit ole alkuunkaan tuttuja, vaikka netissä olisi muuten aiheeseen tutustunut paljonkin.
Eli yritän tässä itselleni selittää, että näistä linkeistä saattaisi olla jollekin muullekin iloa uutena tuttavutena. ;)

Ensimmäisenä hetki sitten jostain löytämäni valokuvaaja: http://www.bradtrent.com/ , sivuilta löytyy hauskoja setup-kuvia artificial-portraits osiosta. Käytetty mukavasti tuota kalustoa mukana, toki moni voi noista oppiakin valaisusta jotain uutta. The light tests ja muut kuvatkin kannattaa toki katsoa.
Oman portfolion/sivujen rakentamista taas herätelleenä nuo kyseiset sivut on mielestäni hyvin käyttökelpoisella pohjalla. Tykkään sivuissa siitä, että kuvat skaalautuu isolle näytölle oikein hienosti ja toimii myös pienemmissä ruuduissa. Kuvilla pitää kuitenkin olla päähuomio ja karkki siihen ympärille jättää vähemmälle.

Toisena seikkana herätti ihastusta tuo thumbnailien olemassaolo.
Jos sivulle palaa myöhemmin uudestaan katsomaan jotain tiettyä kuvaa, niin ei tarvitse selata flashiä 42:ta kuvaa, kunnes oikea tulee ruudulle.
Silti nuo thumbnailit ei ole oletuksena päällä, vaan ne saa halutessaan. Erittäin iso plussa tulee täältä suunnalta sille.

Seuraavina linkkeinä voisi olla muutama valokuvaajan blogi. Joitain blogeja joita seuraan, esittelinkin vuosi takaperin. Ne ainakin klikkauksista päätellen herätti mielenkiintoa, joten tässä muutama lisää.
http://www.joeyl.com/blog/
http://www.zarias.com/
http://www.joemcnally.com/blog/

Ajattelin kerätä tähän listalle vielä joitakin, mutta nuo ovat sellaisia joita itse tulee RSS-syötteen kautta seurattua, joten riittäköön nuo alkuun.

19th Tou2010

Paketti kiinasta

by Miikka

Terske.

Tilasin hetki sitten paketin Kiinan pojilta.
Paketti sisälsi kaksi settiä loittorenkaita ja kaksi lankalaukaisijaa (toiset tutulle). Paketille ei tullut postikulujen kanssa hintaa juuri kahtakymppiä enempää.
Paketin sisältö oli juuri sitä mitä pitikin ja kaikki tuli ehjänä perille asti. Tuotteet on toki erittäin edullisia, mutta siihen nähden kuitenkin yllättävän hyvää laatua (hintaan nähden) ja toimii juuri niinkuin pitääkin.

Loittorengassarja on täysin manuaalinen, mutta ei niillä olekaan juuri muuta tehtävää kuin lyhentää objektiivin tarkennusetäisyyttä. Loittorenkaita laitetaan siis sopiva setti kameran ja objektiivin väliin. Kotomaassa maksaa noin 130 euroa sellainen versio, jossa käskyt kamerasta objektiiviin kulkee loittorenkaiden läpi, mutta en usko tarvitsevani tuota niin usein, että maksaisin moninkertaisen hinnan. Oma versio maksoi alle 10 euroa.
Oman kamerani etsin on suhteellisen iso ja kirkas, joten manuaalitarkennus ei ole ollut ongelma. Toki makroja kuvatessa liikkuvat kohteet voivat olla ongelmallisia, mutta niitä kuvatessa tarkennus on vain yksi ongelma muiden joukossa.

Lankalaukaisin maksoi noin kolme euroa tai vähän alle ja ajaa asiansa varsin mainiosti. Lankalaukaisimen päätehtävä ainakin itselleni on estää kameran ylimääräinen tärähdys suljinnappia painettaessa. Tämä tulee ongelmaksi pidemmillä valotusajoilla, jolloin tarvitaan vakaata jalustaa kameran pitämiseksi paikoillaan. Kyseistä vekotinta tarvitsee muutaman kerran vuodessa ja ehkä tulevaisuudessa loittojen kanssa makrohommissa, joissa aukkoa täytyy pienentää melkoisesti riittävän syväterävyyden aikaan saamiseksi, tämä taas tarkoittaa herkästi pidempiä suljinaikoja. Lankalaukaisin toimii samalla tapaan kuin kameran oma suljinnappi, eli puoleen väliin painettaessa automaattitarkennus pelaa ja pohjaan painettaessa ottaa kuvan. Sopiva hinta tuolle käyttömäärälle ;)

Paketista päätellen jokainen voi tuumailla mitä kannattaa tilata, jotta tuotteet tulevan ehjinä perille asti…

14th Tou2010

Helatorstain kuvat

by Miikka

Edelliseen postiin liittyen…

14th Tou2010

Helatorstain retki

by Miikka

Kävimme porukalla Lempäälässä Ahtialanjärvellä. Ahtialanjärvi on varsin monipuolinen lintujärvi, mutta tarjoaa valokuvaajalle aika vähän, paitsi jos näkee aikaa ja vaivaa. Kohteet on yleensä liian kaukana päiväretkeläiselle.
Ahtialanjärven jälkeen suuntasimme iidesjärven länsipäätyyn, josta lähdimme käppäilemään kohti matonpesupaikkaa. Sain mukavia lähikuvia ainakin sinisorsasta, variksesta, kalatiirasta ja naurulokista.
Näimme retken aikana 29 lintulajia, joista mieleenpainuvin oli Liejukanan kohtaaminen. Liejukana pysy hyvin näkösällä pitkän aikaa ja jäikin vielä näkösälle kun jatkoimme matkaa. Kuvasin minulle kolme uutta lajia, #73 Fasaani, #74 Liejukana, #75 Pajulintu.
Kuvat tulee perässä viikonlopun aikana.

Ps. Tämä päiväkirja on ollut varsin hyödyllinen informaatiolähde itselleni. Täältä on mukava katsoa missä sitä on ollut tasan vuosi sitten ja tämän lintuprojektin puitteissa on mukava seurata mitä on tapahtunut mihinkin aikaan ja koska ensimmäiset havainnot tietyistä lajeista on tehty verrattuna tähän vuoteen. Eli toimii juurikin niin kuin alunperin toivoinkin.

12th Tou2010

Edelliseen postiin liittyen

by Miikka

Kuvauskeikka oli siis hyvin nopea. Lähinnä sellainen tutustumiskäynti.
Kuvat on erittäin heikkotasoisia ja kaukaa otettuja, mutta kyllä niistä lajit tunnistaa.
Huomenna lisää ja näitä kyseisiä ehkä maanantaina iltapäivästä.

12th Tou2010

Keskiviikko aamun havaintoja

by Miikka

Moro

Kuvasin aamulla muutaman uuden lajin pitkästä aikaa matkalla töihin. Mustakurkku-uikku #70, lapasorsa #71, Pikkulokki #72.
Kuvat julkaisen kunhan ehdin. Kuvat on aika kaukaa, mutta tunnistettavissa. Nyt kun tiedän paikan, niin yritän käydä ensi viikon alussa uudemman kerran. nyt ehdin kuvata vajaa puoli tuntia.

Huomenna aamulla luvassa pieni linturetki. Katsotaan josko taas tulisi lisää.

09th Tou2010

la-su

by Miikka

Hyvää Äitienpäivää!

Tässä muutama kuva hyvin sateisesta kelistä.
Pari lenkkiä Hervannassa tällä kertaa. Lauantaina satoi aika mukavasti vettä, mutta päätin silti lähtee hieman kävelylle kameran kanssa. Laitoin kameran päälle muovipussin, ettei kastuisi ihan läpimäräksi. Ajattelin jos edes kuulisi lintujen lauluja ja saisi raitista ilmaa.
Vettä satoi koko matkan, mutta se ei haitannut menoa. Tiaiset, peipot ja räksät oli ensimmäisenä äänessä. Rantaan päästyäni tiltaltti lauleskeli jossain lähistöllä. Koitin ottaa muutamasta peiposta kuvia, mutta en saanut kuin kasteltua objektiivin lasin.
Kiersin pienen lenkin ja löysin rannasta telkkä pariskunnan ruokailemassa. Lähestyin telkkiä niiden molempien ollessa sukelluksissa. Niitä ei paljoa kuvailuni näyttänyt kiinnostavan, joten sain muutaman ihan mukavan lajikuvan vesisateessa. Poistuin samalla lailla niiden läheisyydestä molempien ollessa sukelluksissa. Yksi mustarastas pomppi lähistöllä, mutta oli tällä kertaa liian vikkelä.
Kuvasin täydellä aukolla (kuten melkein aina), mutta sekin on liian pimeä, ISO-arvo oli 1000-1600, mutta suljinaika jäi silti liian pitkäksi. (Kuvat 1-5)

Tänään Äitienpäivänä puolen tunnin pikalenkki rattaiden kanssa rantaan.
Rannassa ruokailu muutama vihervarpunen ja viereisessä puussa käpytikka etsi syötävää. Siitä sainkin pari kuvaa. Toki vihervarpusistakin, mutta ihan liian kaukaa. Räksien luona nurmikolla ruokaili pari viherpeippoa ja talitiaiset lauloi puissa. Joku keskikokoinen haukka lensi yli, mutta sää oli erittäin sumuinen ja märkä, joten tunnistus jäi tietenkin tekemättä.
Pihassa oli vielä ruokailemassa pari punatulkkua, jotka antautu hetkeksi kuvattavaksikin. Jouduin kuvaamaan kaikki kuvat täydellä aukolla (aukon esivalinnalla), ISO 1600.(Kuvat 6-11)

Sivut:12»