11th Mar2009

Talviruokinta

by Miikka

Terve!

Aloitimme lintujen talviruokinnan hetki sitten omalla pihalla. Edellisinä vuosina on pihassa ollut talipalloja, mutta nyt pallot sai vaihtua siemen”pönttöön”, jonka sijoitin kepin päähän. Tällainen ruokinta-automaatti vetää tavaraa paremmin ja on ehkä helppohoitoisempi ja mukavemman oloinen kuin pallot. Harkitsemme silti vielä pallojenkin lisäämistä vähän kovemmilla pakkasilla.
Onneksi asumme sellaisella paikalla, että muidenkin talojen pihoissa on reilusti syötävää, joten ei ole pelkoa, että linnut jäisivät ilman ruokaa vaikka automaatti tyhjenisikin.
Ruokaahan pitäisi olla talven läpi tauotta, eli ruokintaa ei saisi lopettaa kesken.
Sijoitin automaatin pihaan mahdollisimman kauaksi ikkunoista lähelle puskia. Järjestely näyttää toimivan, sillä tiaiset ja muut pikkulinnut tykkää lentää puskaan katsastamaan tilanteen automaatilla, lentää automaatille hakemaan sapuskaa suuhun ja lentää takaisin puskaan syömään annoksensa. Näin linnut on turvassa erilaisilta uhkatilanteilta mitä sitten uhkaksi kokevatkaan.
Kertaakaan ei ole viime vuosina linnut lentänyt päin ikkunaa, joten järjestely näyttää pelaavan. Toisaalta terassin valokate ja sälekaihtimet ikkunoissa estävät varsin tehokkaasti heijastukset ikkunoista.

Ajattelin jonain päivänä naamioida itseni terassille muutamaksi tunniksi ottamaan kuvia automaatille saapuvista vierailijoista. Tällä hetkellä automaatilla olen ehtinyt viikonloppuisin nähdä ainakin talitiaisia, sinitiaisia ja viherpeippoja. Eiköhän näiden lumisateiden jälkeen vielä saada muutama muukin laji.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>