Pimeää
Mukavaa syksyä (talvea)!
Mikä on pimeää, märkää, tuulista ja kylmää? Suomen talvi tietenkin. Aamulla töihin lähtiessä on pilkkopimeää, vettä sataa, tuuli tuivertaa ja lämpömittari lähentelee nollaa. Perus talvikeli. Töistä lähtiessä mikään ei ole muuttunut. Valoa ei ehdi nähdä viittä minuuttia kauempaa arkipäivisin. Korkeintaan kun kävelee syömään muutaman sata metriä. Tällaista välimallin keliä on todennäköisesti luvassa ainakin tammikuuhun.
yritän sanoa, ettei huvita kuvata kun ei ole valokuvan toista osapuolta juurikaan näkynyt, nimittäin sitä valoa.
Joku voisi ajatella että viikonloppuna ehtis. Eli sunnuntaisin kun ei ole koulua. Sunnuntaisin on satanut kovasti vettä, joten ei kuvauksia kiitos.
No, kotona on tullut puuhasteltua, luettua tentteihin ja opiskeltua muutenkin.
Palaan asiaan kun on jotain palattavaa.
Kuviakin on tullut taas fotonetistä. Hyvää työtä, kiitos vain.