Kuvia eri medioissa
Terve!
Joka vuosi hiusfestarit näkyvät eri medioissa, pääasiassa sanomalehdissä. Tämä vuosi ei ole tehnyt poikkeusta, festareista on ollut juttua ennen ja jälkeen tapahtuman ja hyvä niin.
Tapahtumaa kohtaan on ollut mielenkiintoa kävijämäärien puolesta ja nettisivujen kävijämäärien suhteen, joten hienoa että tapahtuma on noteerattu lehdissäkin.
Olen joka vuosi lähetellyt eri sanomalehtien edustajille isoja versioita kuvista heidän pyynnöstään. Lehden saatuani käsiini kuva on ollut kuitenkin postimerkin kokoisena jossain sivupalstalla. Nyt tein niin, että laitoin nettikuvat 300dpi:nä, jotta voivat käyttää suoraan niitä, jos ei isopaa tarvitse.
Tänä vuonna en ole enää kysellyt kyseisten lehtien perään nähdäkseni millainen juttu on saatu aikaiseksi.
Yksi lehti kuului kuitenkin jakeluun, joka tulee pyytämättäkin kotiin, joten pääsin katsomaan miltä juttu näytti.
Monesti kyseisten lehtien vaikutusalue on jossain keskisuomessa tai paikallislehdissä, jotka eivät Tampereella ilmesty.
Netissä leviäviä kuvia onkin hankalampi seurata, mutta siihenkin löytyy helpotusta.
Tineye.com
Tuon avulla voi seurata missäpäin kuvat liikkuu. Joko annetaan kuva tai linkki alkuperäiseen sijaintiin ja tuo kikkare etsii mistä kaikkialta kuva löytyy. Varsin kätevä hakupalvelu.
Nämä iPhone kuvani kävi flickrin automaattisen kuvankorjauksen läpi, joten jälkikin on sen mukaista


