Suosittelen
Viikatteelta tuli hetki sitten uusi levy nimeltään “Kuu Kaakon Yllä”.
Lunastin omani iTunesista syyskuun puolivälin tienoilla.
Olen nyt kuunnellut levyn ehkä 15-20 kertaa läpi, joten voin antaa jonkunlaisen oman käsitykseni levystä.

Kuva: Viikate.com, käykää kurkkaamassa sivut.
Levy on aika tiivis ja kompakti kokonaisuus sisältäen 8 kappaletta ja ns. aloitus- ja lopetussäkeet.
Levyllä ei ole turhia “täytebiisejä”, joten levyn kuuntelee mielellään kerralla läpi skippaamatta yhtään biisiä sen huonouden takia.
Tällaista joutuu tekemään osalla albumeista, joita on tullut kuunneltua, esimerkiksi Metallican viimeisellä albumilla.
Uudessa levyssä on sanoitukset jälleen kerran kohdallaan ja omasta mielestäni parasta viikatetta tähän mennessä. Samoin kitarat tuntuu soivan maukkaammin verrattuna edellisiin albumeihin.
Monelle muullekin bändille voisi suositella hieman tiivistää albumiaan ja pitää kokonaiskeston lähellä tuntia, eikä kahta tuntia, paitsi jos on takuu varma levyn kokonaisuudesta ja kantovoimasta. Antaa mielummin parasta mitä sillä hetkellä pystyy, eikä yritä väkisin keksiä biisejä levyntäytteeksi.
En rupea analysoimaan yksityiskohtaisemmin yksittäisiä kappaleita levyltä. Tehköön sen kokeneemmat ja musiikista enemmän tietävät. Vaihtoehtoisesti käykää lukemassa arvioita jostain muualta. Suosittelen kuitenkin levyä, etenkin jos Viikatteesta tykkää jo ennestään, niin tämä levy ei petä.
Tsekaa myös http://www.rokitkokit.fi
Olipas ylläri et sä kuuntelet Viikatetta. Muhun ei uppoo, mut voishan sun levyn kuunnella kokeeks