10th Syy2009

Jatkoa edelliseen postiin

by Miikka

Tosiaan palatakseni edellisen postin haukkoihin. Lähdin eilen töistä kotiin ja näin kolme haukkaa lisää.
Päätin kuvata niistä kahta muutaman minuutin ajan, mutta olivat taas liian kaukana ja objektiivini auttamatta liian lyhyt.
Tänään aamulla töihin tullessa näin taas kaksi haukkaa lisää.

Tässä kuvia tältä viikolta.
Eilen lensi nippu kurkiakin kovalla tuulella aika matalalta yli. Huomasin kurjet ajaessani, katsoin niiden lentosuunnan ja pysäytin auton bussipysäkille.
Odottelin reilun kymmenen sekuntia odottaen koska linnut tulee puiden takaa lentäen ylitseni. Sieltähän ne tuli ja sain muutaman mukavan kuvan lintujen taas häviten tien toisella puolella olevan metsän taakse.
Harmi kun kuvat on näin pieniä, eikä tullut kauheesti rajailtua. Isompana ihan mukavannäköisiä.

Projektiin lisäykset:
#67 Hiirihaukka
#68 Tuulihaukka

Kuvissa ensiksi pari kuvaa hiirihaukasta, yksi maisemakuva, yksi fiiliskuva variksista. Pari kuvaa tuulihaukasta, joita räpyttelija syöksyili muutama isojen peltojen yllä. Muutama kuva kurki”aurasta”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>