by Miikka
Lomat lusittu ja työt pääsi taas alkuun. Pieniä käynnistysvaikeuksia, mutta kyllä se tästä.
Viime perjantaina sonera toi Suomeen iPhone 3G S-puhelimen. Näitä toimitettiin varausjärjestyksessä puhelimesta ennakkovarauksen tehneille.
Hain omani perjantaina iltapäivällä. Asentelin kameraa varten joitakin softia appstroresta, kuten panoraaman tekoa varten ohjelman, sekä erilaisia kuvankäsittely-, ja filtterisoftia.
Eli lähitulevaisuudessa täällä saattaa esiintyä puhelimellakin kuvattuja kuvia, taso siis laskee entisestään
.
Uuden puhelimen johdosta myös puhelinnumeroni vaihtuu. Vaihdoin uuden numeron yhteystietoihin. Vastaan vanhaan numeroon jatkossakin, mutta vain arkipäivisin “virka-ajan” sisällä.
Nyt pystyn käyttämään puhelinta myös läppärin modeemina tarvittaessa.

Olimme lauantaina Samulin kanootilla melomassa Lempäälässä. Kuvasin retkellä maisemia ja lintuja yllä mainitulla puhelimella
Jätin järkkärin autoon, koska sateen uhka oli erittäin suuri. Sadetta ei kuitenkaan tullut reissun aikana oikeastaan ollenkaan vaikka sadepilvet oli koko ajan yläpuolellamme. Pääsin toteuttamaan yhden pienistä haaveistani samalla reissulla. Samulin isä päästi meidät koeajolle mustalla Porsche 911 targalla. Hieno auto ja hieno kokemus.
Kuvia molemmista tapahtumista ehkä myöhemmin.
Kuvauksiakin on ollut kaikenlaisia. Päiväkirjassa on päivästä toiseen esillä erilaisia tinttejä, mutta kuvaan toki paljon muutakin. Kuvaukset ovat kuitenkin asiakaskuvauksia pääasiassa, joten en viitsi julkaista niitä täällä. Osan voi julkaista niiden valmistuessa esimerkiksi nettikäyttöön asiakkaan oman tarpeiden johdosta.
Olen tehnyt viimeaikoina kuvauksia erilaisissa juhlissa ristiäisistä synttäreihin, vällillä yrityksille muun muassa kivimurskaimien ja maansiirtokoneiden kuvauksia, tuotekuvauksia ynnämuita.
Loppuvuodesta aktivoidun hääkuvauksien saralla ainakin muutaman kerran. Hääkuvaukset on aina mukavia. Tykkään suunnitella hääpotrettia ja sen valaistusta/miljöötä/tunnelmaa. Toisaalta tykkään kuvata ihmisiä häissä. Ihmiset on juhlatamineissa ja yleensä vielä hyvällä tuulella. Koitan tätä fiilistä vangita kuviinikin.
Palaan näihin aiheisiin myöhemmin.
Eilen hajosi salama ennen kuvauksia. Onneksi päivänvaloa riitti kuvaamaan ilman salamaakin. Sitä kuitenkin sisätiloissa kaipaa täytesalamaa korjaamaan pahimmat varjostukset mitä rakennus ja eriväriset hajavalot tuottaa.
Päätin ostaa kaksi uutta tilalle, tällä kertaa Canonin omia. Toista kertaa en tee virhettä ostaa halvalla jotain kiinalaista versiota.
Tällaista tälläkertaa