26th Kes2009

Nämä piti julkaista jo eilen

by Miikka

…Eilen oli kuitenkin lämmin keli, eikä huvittanut kirjoitella. Tänäänkin on lämmin päivä, mutta kirjoittamiselle löytyi sopiva rako.
Eli muutama kuva Siskoni kanssa käydyltä pikaretkeltä Iidesjärvelle ja Ahlmannille.
Rastas pihanurmella

Pihakukkia

Tässä kuvassa ei ole mitään ihmeellistä, mutta siinä on kuvan oikealla puolella hieman alempana joku kahlaaja, jota en kuvaushetkellä huomannut. Olisi ollut mukava kuvata tirppa tarkennusalueen sisäpuolelle ja hieman lähempää.

Pajusirkku lauloi kovin kauniisti. Millit ei riittänyt edelleenkään hyvän pajusirkkukuvan ottamiseen, eikä lähemmäksi päässyt.

Kotieläinpotretteja:



Lehmäasetelma

Muutama kuva aamun vaunulenkiltä:

Kauhee määrä keskinkertaisia luontokuvia, ei mitään järkeä. Koitan keksiä jotain muutakin sisältöä tänne, vaikka päiväkirja onkin. Toisaalta ei kauheesti muutakaan ole ehtinyt kuvailemaan.
Palataan asiaan viikonloppuna.

One Response to “Nämä piti julkaista jo eilen”

  • hanna

    Loistavia lehmäkuvia ja se pallokukka on kuin taulu:) ja vielä mun kukka. Se siis oli pajusirkku, joka liverteli iidesjärvellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>