by Miikka
Terve!
Loma alkoi ja kelit alkoi lämpenemään heti!
Mahtava fiilis. Viimeaikoina on tapahtunut paljon hyvää.
Olen ehtinyt kuvailemaankin satunnaisesti, mutta koneella en ole juuri ollut, joten nyt tulee pitkä posti.
Olimme mökkeilemässä otsikon mukaisen pätkän, jonka aikana otin kuvia aina tilaisuuden tullen.
Valitsin niistä ns. parhaat ja silti kuvia on vielä 130. Koitan niistä valita tähän satunnaisesti joitakin.
Aloitetaan yleiskatsaus:
(nämä päiväkirjakuvat on käsitelty läppärin näytöllä, joten ne voivat olla todellisuudessa mitä vaan sävyjensä ja tummuuden/vaaleuden puolesta)

Torstaina telkkäemo vietti laiturilla aikaa. Poikaset meni jemmaan laiturin alle pian kuvauksen jälkeen.

Neljä kuikkaa uiskenteli torstaina keskellä järveä. Olivatkohan kaksi niistä tämän vuoden poikasia?
Seuraavina päivinä kuikkia näkyi vain kaksi kerrallaan.

Telkkäemo loikoili laiturilla useampana päivänä. Sitä ei kauheasti kiinnostanut kuvailuni.

Eri lokeilla oli pesiä rannoilla ympäriinsä.

Käpytikalla oli poikanen ruokittavanaan. Poikanen piti kyllä äänellään huolta, että ruokaa tuli jatkuvalla syötöllä. Mahtoi olla ruokkijalla kiireistä.

Poikanen kurkkasi tasaisin väliajoin pesästä josko ruokaa olisi taas saatavilla. Pääsin kuvaamaan syöttötouhuja hyvästä paikasta häiritsemättä tikkoja. Kissan läsnäolo metsässä sai vipinää tikkoihin, mutta onnistuin ilmeisesti lähestyyn sopivassa välissä häiritsemättä tikkoja. Poistuin myös vähin äänin heti tilaisuuden tullen. Harmi kun oksia oli niin paljon ympärillä, etten saanut tuon parempaa kuvaa.

Naavaa oli puissa paljon. Naava on tullut takaisin mikä lienee hyvä juttu.

Lisää lokkien pesiä..

Vihervarpusia pomppi tien vieressä ja oksistoilla pieni parvi.

Toinen vihervarpunen.

Telkkäemoja oli poikasten kanssa ruokailemassa useampikin koskella.

Haarapääskyjä oli kosken luona sahalla paljon, kuten muinakin vuosina. Niistä olisi saanut hyviä kuvia, jos olisi ollut aikaa kuvata enemmän.

Isokoskelo ja telkkä samaan aikaan laiturilla. Iltaisin neljä iskokoskelonaarasta vieraili laiturilla.

Isokoskelo päätti vaihtaa maisemaa välillä.

Telkkäemo samassa paikassa, mutta taas eri päivänä.

Poikaset kiihdytteli rantakaislikossa.

Maanantaina poikasia oli mukana enää kolme. Tiistaina yksi poikanen oli rantakivellä yksin useita tunteja, kunnes alkoi sukeltelemaan ruokaa rannasta. Seuraavan kerran rantaan tullessani poikanen oli hävinnyt johonkin.

Kuvasin koskeloita kalareissun lomassa veneestä.

kalareissun satoa lisää.

Lokit kävi välillä nokkimassa koskeloita sivummalle.

Härkälintu nousi pintaan ihan veneen vieressä.

Kuvasin ensimmäistä kertaan selkälokin. Kerrankin oli kamera mukana selkälokin aikana.

Lennossa…


Palokärki esittäytyi pihassa useaan kertaan, mutten saanut kertaakaan kuvaa. Muutaman päivän yrityksen jälkeen sain kuitenkin tällaiset surkeat otokset. Olivat todella arkoja. Palokärkiä oli kaksi tai kolme. Kaksi näin varmuudella yhtäaikaisesti.


Härkälinnuilla oli kaksi poikasta, toinen poikasista pysytteli tolpan takana.

Haarapääsky puuhissaan, harmi kun oli varjossa.


Isokoskelo lapsikatraan kera. Kuvasta voit laskea poikaset.
Moni muukin lintulaji pesi, mutta tässä nyt muutama. Havaitsin 25 lintulajia ja 3 eri ääntä siihen päälle. Ihan mukavasti tälle juhannukselle.
Uusia lintuprojektiin:
#55 Kuikka
#56 Vihervarpunen
#57 Haarapääsky
#58 Selkälokki
#59 Palokärki
Huomenna uusia kuvia tältä päivältä plus ainakin yksi uusi lintulaji.