30th Huh2009

Kaakkuri ja muut kaverit

by Miikka

Eilen oli mahtava päivä!

Lähdin töistä  muutaman minuutin aikaisemmin siinä toivossa jos sais jonkun mukavan kuvat kaislikon asukeista. Ajellessani huomasin viikkoa aiemmin veden päällä liidelleen ison ruskean ruokailijan, jota sorsalinnut tuntu säikkyvän. Sillon en ehtinyt pysähtymään, mutta nyt uudelleenkohtaamisen myötä syke nousi siihen malliin, että auto piti saada parkkiin mahdollisimman pian.Autosta pihalle ja kamera laulamaan ennenkuin lintu ehtii nousta liian korkealle. Ehdin ottaa muutaman kuvat ennen linnun häviämistä johonkin korkeuksiin. Se oli ensimmäinen kohtaamiseni ruskosuohaukan kanssa.
Samaan aikaan edestäni lensi kalatiira, joten sain siitäkin muutaman ihan mukavan kuvan.

Seuraavana käänsin selkäni takas autolle huomaten samalla kahden kivitaskun pomppivan auton edessä. Kuvat talteen ja hymyssä suin takaisin autoon. Olihan siellä muutama joutsen ja pari eri sukeltajaa/puolisukeltajaa mukana. Kuvista voi todeta.

Kotikonnuille päästyäni ajattelin vielä käyä tarkistamassa lähijärven josko kaakkurit olisivat jo saapuneet. Kävin edellisenä päivänä katsastamassa, mutta palasimme kotiin ilman kaakkurihavaintoa.
Eilen järvelle päästyäni näin jo kaukaa kaakkureiden uiskentelevan kauempana järvellä.
Kävelin varovasti metsän suojissa hieman lähemmäksi ja naamioin itseni puiden taakse, etten häiritsisi kaakkuripariskunnan elämää. Linnut ei häirintynyt olemassaolostani vaan uiskenteli onnekseni jopa hieman lähemmäksi. Otin kuvat ja poistuin vähin äänin.
Ajattelin seurata kesän mittaan miten pariskunnan pesintä tulee onnistumaan tänä vuonna. Pääteemana pidän ehdottomasti lintujen pesintärauhan. Kuvaan kaukaa ja huomaamattomasti.

 Uusi siis:
#38 Ruskosuohaukka
#39 Kalatiira
#40 Kivitasku
#41 Kaakkuri

27th Huh2009

Viikonlopun luontoa

by Miikka

Ei uusia lintuja, mutta ensimmäinen sammakko ja monta jo nähtyä lintua tosin.
Lähinnä keväistä fiilistä omasta pihasta ja lähimaastosta.

Kaakkuria kävin katsastamassa, mutta ei näkynyt vielä. Uskon kuitenkin kaakkurin kohtaamiseen vielä tämän viikon aikana.

27th Huh2009

Lauantai-aamun linturetki

by Miikka

Kiitos digicamera.netin ylläpidolle päiväkirjan uutisoinnista, oli mukava yllätys viikonlopulle. Päivitän päiväkirjaani useita kertoja viikossa, joten tervetuloa mukaan seuraamaan tapahtumia.

Huomenta.

Lauantaina tein pienen retken ennen koulun alkua perinteiselle Iidesjärven lintutornille. Paikalla oli jo kokeneita kettuja lähes tornin täydeltä. Lintukuvaaminen tornista 300 millillä on aikalailla yleiskuvaa tai jonkunlaista dokumentoivaa kuvausta yleensä. Kuvakulma on aika kulunut ja linnut yleensä aika kaukana kuten nytkin.
Jossain vaiheessa siirryin järven toisele puolelle, jossa otin vielä muutaman lisää.

Uusia tuli muutama:

#35 Harmaasorsa (kiitos kokeneille tunnistuksesta)
#36 Silkkiuikku
#37 Haapana
Muitakin toki näkyi, mutta en saanut tunnistettavaa kuvaa aikaiseksi.

Tänään vielä lisään viikonlopun muut kuvat.

26th Huh2009

Perjantai aamun aurinkoa

by Miikka

Aamulla töihin ajellessa näin tulvivalla peltoaukealla joutsenia parven. Ajatten mennä ottamaan muutaman kuvan.

Lätäkössä oli tämän näköistä toimintaa:

Yksi uusi
#34 Tavi
(Ensimmäisessä kuvassa)

24th Huh2009

Lämmintä ja aurinkoista luvassa

by Miikka

Mahtava keli päällä ja luvassa vielä seuraaviksikin päiviksi komeaa ilmaa. Teen huomenna auringon noustessa pienen retken muiden vielä nukkuessa. Kuvia siis luvassa jossain välissä viikonloppua.
Tänään näkyi kevään ensimäiset perhoset Tampereella ja Sastamalassa. Aamulla kuvasin yhden uuden linnun ja parempia kuvia edellisistä. Joutsenia, hanhia, kurkia ja paljon pienempiä lintuja on ollut tänään liikkeellä suuria määriä. Taivaalla on kova liikenne. toivottavasti ei tule yhteentörmäyksiä kun lennellään ilman tutkia ja lennonjohtotorneja.

Tämänpäiväiset pääsee purkamaan koneelle viikonlopun aikana.

Eräät kotisivutkin on viittävaille valmiit. Kaikkea uutta projektia olisi tiedossa kaikenlaisia. Katsotaan miten jaksaa ja mihin aika riittää. Vai meneekö tämä päiväkirja vain yhdeksi lintuprojektiksi…

Lämpimiä viikonloppuja kaikille!

23rd Huh2009

Arkipäivien havaintoja

by Miikka

Terske.

Tiistaina ja keskiviikkona oli kamera mukana, onneksi oli.
Nimittäin yksi minulle uusi laji tuli kameran kennolla puoliksi vahingossa.
Tiistaina töistä tullessani ajattelin ottaa kuovista ja töyhtöhyypästä hieman paremmat kuvat arkistooni.
Molemmat ovat sen verran arkoja, että viimeistään auton oven avattuasi ne lehahtavat kauas pois.
Edellisestä kerrasta viisastuneena päätin kuvata suoraan autosta avaamalla vain ikkunan.
Kuoveja ja töyhtöhyyppiä on näkynyt joka päivä useita kymmeneitä mennessä ja tullessa töistä. Valitsin vain sopivan bussipysäkin kuvaukselle.

Kummastakaan ei tietenkään saanut kovin kummoista kuvaa, mutta pian huomasin kahden perhosen tavoin lepattelevan linnun auton päällä visertävän iloisesti. Suuntasin kameran katsomatta etsimeen johonkin taivaalle missä kuvittelin linnun olevan. Otin kuvan ja lähdin ajamaan kohti kotia.
Kotiin päästyäni sain varmuuden kyseessä olevan Kangaskiuru. Kävin toteamassa saman pellon yllä tilanteen vielä seuraavanakin päivänä.

#33 Kangaskiuru

Nokikana heikoilla jäillä.

Sorsat vastavalossa.

Keväistä luontoa.

Sorsa lähdössä lentoon.

Lennossa.

Maalaismaisemaa lokilla ja töyhtöhyypällä varustettuna.

Töyhtöhyyppä.

Kuovipariskunta.

Nyt hiljaista ainakin viikonloppuun asti. Koulua to-pe-la töiden päälle.

21st Huh2009

Niitä tulee kokoajan…

by Miikka

…Nimittäin muuttolintuja. Joka päivä ilmojen lämmetessä saapuu lisää lintuja näillekin seuduille. Kaikkea on tullut havaittua, mutta kuvattua ei niinkään.
Pari kuitenkin. Aamulla jo kerran aikaisemmin havattu töyhtöhyyppä on saanut kavereita kymmenittäin. Kuvasin aamulla töihn mentäessä muutaman. Ei päässyt lähellekään, eikä osunut ihan terävyysalueellekaan.
Iltapäivällä töistä kotiin tullessa tuli vastaan 5 kuovia. Kuoveja onkin näkynyt useana aamuna, mutta ei ole tullut kuvattua ensimmäistäkään. Tästäkään ei saanut kovin hyvää kuvaa.
Illalla auringon vedellessä viimeisiään kuvasin vielä pari punatulkkua. Ehkä huonoin kuva punatulkusta ikinä, mutta kyllä siitä nippa nappa tunnistaa kuitenkin.

#31 Kuovi
#32 Punatulkku

19th Huh2009

Kolmekymmentä täynnä

by Miikka

Hyvää sunnuntaita!

Päivän lenkit tehty. Rastaita oli tosi paljon liikenteessä. Erittäin mukava yllätys tuli kuitenkin melkein omassa pihassa vastaan. Nimittäin kaksi mustarastasta. Seurasin niitä kymmenisen metriä ja koitin etsiä niitä kameralla ikuistettavaksi. Kohta huomasin parin metrin päässä istuvan toisen niistä. Käytössäni olevan objektiivin lähin tarkennusetäisyys on kaksi metriä, joten yritin ottaa etäisyyttä, jotta saisin tarkennuksen osumaan lintuun.
Mustarastas istui sen verran matalalla tiheän puun oksalla, että suljinajatkin tippui turhan pitkiksi.
Käytin aukon esivalintaa aukon verran suljettuna, jotta objektiivin piirto olisi edes kohtalaista.

Pari rajaamatonta kuvaa mustarastastaasta plus takapihalla pomppinut räkättirastas.
Takapihalla oli kahden neliömetrin sisällä yhtäaikaa räkättirastas, punakylkirastas, punarinta ja joku varpuslintu.

#30 Mustarastas

18th Huh2009

Yksi pikainen

by Miikka

Kuvasin hetki sitten sälekaihtimen välistä keittiön ikkunan läpi.
Näitä tulee näkymään varmasti enemmänkin, mutta tässä ensimmäinen suttuinen otos:

#28 Punarinta

Plus yksi arkistoon unohtunut:

#29 Sinitiainen

Tuosta vielä hetki sitten lasin läpi otettu kuva hieman lähempää
Vielä peippo extrana ;)

18th Huh2009

Työmatkan satoa lisää

by Miikka

Perheellisenä koitan omistaa lähes kaiken vapaa-ajan perheelleni, joten kuvausajasta ja muista harrastuksista olen luopunut toistaiseksi aikalailla.
Työmatkalla olen bongannut kuitenkin lintuja siihen malliin, että olen päättänyt pitää kameran mukana.
Perjantaina lähdin 15 minuuttia aikasemmin töistä, koska ilma oli mitä mainioin, välillä paistoi aurinko ja väillä satoi rakeita. Noista maisemakuvista näkeekin mitä taivaalla oikein tapahtui.

Ensimmäisenä aamulla tuli vastaa Isokoskelo ja Västäräkki. Kuvasin ne auton vierestä.
Työpäivän päätyttyä kuvasin pellolla Joutsenia, telkkiä, Yhden heti auton pysähdyttyä lentoon lähteneen töyhtöhyypän, sorsia ja yli määkineen Taivaanvuohen.
Ajoin vielä kilometrin ja kuvasin pari haikaraa ja lokkia.
Kuvien ottamiseen meni siis aikaa yhteensä 20 minuuttia, eikä auton vierestä tarvinut poiketa 50 metriä kauemmaksi. Voi tämän projektin toki näinkin toteuttaa, ainakin tällä hetkellä ;)

Uusia siis:

#24 Västäräkki
#25 Isokoskelo
#26 Töyhtöhyyppä
#27 Taivaanvuohi

Jos tarkkoja ollaan, niin tuo isokoskelo löytyy Nokialla kuvattuna jo aiemmista kuvista muutama päivä sitten.

Muutama mukava maisemakuvakin tuli:

Sivut:12»