Viikonloppu takana, uusi viikko edessä
Juhlittu on kovasti. Mukavia juhlia olivat.
Kuvattu on jokaisena päivänä. Pitäisi vielä käsitellä kuvat ja antaa eteenpäin.
Olokin on jo helpottamaan päin, tosin antibioottikuuri päällä. Sellaistahan oli odotettavissakin.
Ajattelin pikkuhiljaa aloittaa keräämään uutta portfoliota 2008-2009 kuvista. Tehdä oikein sivut kuntoon, johon laittaa jotain infoa ja valitut kuvat. Päiväkirja toimii siinä rinnalla sitten. Osoite luonnollisesti tämä sama. Laitan suuntaa antavan hinnastonkin esille. Kysyvät voivat sieltä tarkastaa mitä mikäkin kustantaa noin suurinpiirtein.
“Ongelmana” tällaisien rakentamisessa on kuvissani esiintyvät kuvattavat. Monesti kuvat ovat hyvin henkilökohtaisia, siis sellaiset joista pidän. Ihan kaikkea kuvia en halua laittaa julki kaikille. Joudun siis jättämään helmiä pois.
Kaikki kuvattavatkaan eivät halua kuviaan julkisesti esille, tai julkisesti ja julkisesti. Kuvathan tulevat esille varsin positiivisessa valossa kun päätyvät valokuvaajan portfolioon, eikä mihinkään muualle.
Tosin tällaiset ihmiset ovat hyvin hyvin harvassa. Erittäin harvoin on tilanne, ettei kuvattava halua julkaista kuvaansa missään muualla kuin kotialbumissaan. Sekin riippuu hyvin pitkälti siitä millainen kuva on kyseessä.
kuten omassanikaan tilanteessa en halua kaikkia julkaista, mutta osan kuitenkin.
Toki hyviä asiakkaidenkin kuvia on kertynyt iso nippu, joten eiköhän tasapainoinen galleria saada aikaiseksi.
Toisaalta kuvaajallahan on käyttöoikeus omille töillensä, mutta on hyvän tavan mukaista kysyä kuvattavalta lupa kuvan julkaisuun. Olenkin tähän mennessä kysynyt kaikilta kuvattavilta luvan erikseen julkaista kuvaa joko päiväkirjassani tai portfoliossani joskus tulevaisuudessa.
ps. harvinaisen töksähtävää tekstiä kirjoittelen näin maanantaina. Kategoria olikin ajatuksia, jossa ajattelen ja kirjoitan ajatuksiani sitä mukaan tekstiksi tänne. Lauserakenne ei tällöin pysy hanskassa. Yritän siis skarpata jatkossa, jotta jaksan lukea näitä hömpötyksiäni itse joskus muutamien vuosien päästä. Kovin ovat puuduttavaa luettavaa, jos on ajatuksia kirjoitettu yksittäisinä irrallisina lauseina yhteen pötköön.