Projekteja projekteja
Tervehdys
Viime päivät olen vääntänyt paria omaa projektia.
Olen tekemässä kahta taulua seinälle. Toinen tulee 50×70 cm kokoisena ja toinen 40×50 cm.
Ainakin suurinpiirtein, koot eivät taida olla ihan tasakymmenyksille.
Olen kuvannut taulut erilaisilla valaisusetupeilla kotona. Halutun ruudun jälkeen kuvankäsittelyohjelma on laulanut kaunista sävelmää tunnista toiseen. Valot on kohdallaan, mutta monta muuta pikkujuttua joutuu korjaamaan. Erilaisten työkalujen (mm. siveltimien) vetoja on tullut vedettyä tuhansia. Tämä luonnollisesti vaatii ainakin yhtä monta klikkausta.
Kestääpähän kuva päivänvalon isompanakin printtinä kun lähes jokainen pikseli on käyty tarkkaan läpi.
Kuvaaminen tarkkaan suunniteltuna ei vaadi kasauksineen, kuvan ottamisineen ja purkamisineen paljoa tuntia kauempaa, mutta halutakseen juuri mielessä pyörivän näkymän kuvaan vaatii kuvankäsittelyä tunnista ja illasta toiseen.
Kuvat tulee omaan kotiin näytille. Ehkä jollekulle muullekin jos haluavat.
Lintuprojektin puitteissa ei ole tapahtunut mitään. Muutamia muuttolintuja on ilmaantunut jo maisemiin, mutta kameraa ei ole ollut mukana.
Olen myös tehnyt eräälle taiteilijalle veppisivuja. Niistä tulee varsin toimivat. Ainakin omasta mielestäni.
Pääasia selkeys, helppokäyttöisyys ja hyvä töiden esilletuonti ovat ratkaisevissa rooleissa.
Siitä myöhemmin lisää.