30th Maa2009

Viikonloppu takana, uusi viikko edessä

by Miikka

Juhlittu on kovasti. Mukavia juhlia olivat.
Kuvattu on jokaisena päivänä. Pitäisi vielä käsitellä kuvat ja antaa eteenpäin.
Olokin on jo helpottamaan päin, tosin antibioottikuuri päällä. Sellaistahan oli odotettavissakin.

Ajattelin pikkuhiljaa aloittaa keräämään uutta portfoliota 2008-2009 kuvista. Tehdä oikein sivut kuntoon, johon laittaa jotain infoa ja valitut kuvat. Päiväkirja toimii siinä rinnalla sitten. Osoite luonnollisesti tämä sama. Laitan suuntaa antavan hinnastonkin esille. Kysyvät voivat sieltä tarkastaa mitä mikäkin kustantaa noin suurinpiirtein.
“Ongelmana” tällaisien rakentamisessa on kuvissani esiintyvät kuvattavat. Monesti kuvat ovat hyvin henkilökohtaisia, siis sellaiset joista pidän. Ihan kaikkea kuvia en halua laittaa julki kaikille. Joudun siis jättämään helmiä pois.
Kaikki kuvattavatkaan eivät halua kuviaan julkisesti esille, tai julkisesti ja julkisesti. Kuvathan tulevat esille varsin positiivisessa valossa kun päätyvät valokuvaajan portfolioon, eikä mihinkään muualle.
Tosin tällaiset ihmiset ovat hyvin hyvin harvassa. Erittäin harvoin on tilanne, ettei kuvattava halua julkaista kuvaansa missään muualla kuin kotialbumissaan. Sekin riippuu hyvin pitkälti siitä millainen kuva on kyseessä.
kuten omassanikaan tilanteessa en halua kaikkia julkaista, mutta osan kuitenkin.
Toki hyviä asiakkaidenkin kuvia on kertynyt iso nippu, joten eiköhän tasapainoinen galleria saada aikaiseksi.

Toisaalta kuvaajallahan on käyttöoikeus omille töillensä, mutta on hyvän tavan mukaista kysyä kuvattavalta lupa kuvan julkaisuun. Olenkin tähän mennessä kysynyt kaikilta kuvattavilta luvan erikseen julkaista kuvaa joko päiväkirjassani tai portfoliossani joskus tulevaisuudessa.

ps. harvinaisen töksähtävää  tekstiä kirjoittelen näin maanantaina. Kategoria olikin ajatuksia, jossa ajattelen ja kirjoitan ajatuksiani sitä mukaan tekstiksi tänne. Lauserakenne ei tällöin pysy hanskassa. Yritän siis skarpata jatkossa, jotta jaksan lukea näitä hömpötyksiäni itse joskus muutamien vuosien päästä. Kovin ovat puuduttavaa luettavaa, jos on ajatuksia kirjoitettu yksittäisinä irrallisina lauseina yhteen pötköön.

26th Maa2009

Flunssa

by Miikka

Flunssa iski. Olo on kovin tukala ja paskamainen.
Nenää saa niistää minuutin välein. Ajatus ei kulje kun päässä jyskyttää kipu.
Viikonloppu on juhlaa täynnä alkaen huomenna.
Nyt siis pitäis löytää pikainen keino parantua edes sen verran, että pystyy käveleen ilman hoippuvia askeleita. Pyörryttää sen verran mukavasti.
Tai kai sitä hoippuakin voi nenä punaisena. Luulevat, että olen humalassa.
Kuumeeseen ja päänsärkyyn saa väliaikaista apua särkylääkkeillä.
Ulkona on todella pölyistä ennenkuin kadut lakaistaan. Onneksi olen allerginen kaikille puille, heinille, pölylle, kissalle ja koiralle. Helppoa aikaa tämä kevät.
Seuraavana vuorossa korvatulehdukset ja poskiontelon tulehdukset. Vuodesta toiseen.
Eli ilman flunssaakin olisin tukossa.

Tuli purkauduttua, mutta mun on paha olla, fyysisesti.

Viimepäivät on tullut kuvattua aikailailla. Ihmisiä ja luontoa pääasiassa. Jatketaan samoissa merkeissä viikonlopun yli.

25th Maa2009

Lintuprojektia

by Miikka

Naakat tuli pari viikkoa sitten katsastamaan viimevuotisia kesämökkiensä kuntoa.
Kohta tulee uusia naakkoja. Tänä aamuna oli yli kymmenen astetta pakkasta ja naakoilla oli kylmä.

#8 Naakka

24th Maa2009

Kevät

by Miikka

Sunnuntaina vaunuillessa yritin bongata tirppoja. Aurinko paistoi keskellä päivää ja luonnossa kovin hiljaista. Päätin kuvata kuitenkin kevättä. Oli tullaien velvia fiilis jostain syystä, ehkä kevät tuottaa sellaisen. Kevyttä puhkipalamista, voimakasta vinjetointia ja velviamaisia värejä.
tai eihän sitä puhki ole pakko polttaa jos kuvan valottaa “oikein”. Mistä kukin tykkää. Itse tykkäsin juuri näin. Rajaus lähes keskelle ihan tarkoituksenmukaisesti ja kaikkia muuta sellaista.

Klikkaamalla taas hieman isommat:

23rd Maa2009

Viikonlopun tunnelmia

by Miikka

Viikonloppu meni. Lauantaina muksu sai nimen. Tai nimihän oli annettu jo aikaisemmin ja ilmoitettu eteenpäin. Kela-korttikin tuli joskus viikko sitten.
Lauantaina oli kuitenkin nimiäiset hänen nimensä kunniaksi. Oli oikein mukava päivä. Väkeä riitti paljon, mutta se ei haitannut fiilistä, päinvastoin. Hyviä ystäviä kaikki.
Päivällä perheet ja illalla ystävät.

Kuvatkin löysi itselleen kehykset. Kodin Ykkösessä oli hienoja kehyksiä puoleen hintaan. Löytyi oikein mukava kehyskokokin tilaamilleni kuville. Kehyksien koko on 60x80cm. Paspoja jouduin hieman suurentamaan itse.
Kaverit ainakin tuntui pitävän kuvista. Tai sitten sanoivat vaan. Kotiin päästyään manaavat toisilleen mitä paskaa se Miikka on taas seinilleen ripustanut. ;)

Sunnuntaina katsoimme ja suunnittelimme kesäksi pientä retkeä.
Varasin sen äsken. Jotenkin odotan kesää taas ennätys paljon. Hyvin erilainen kesä luvassa kuin aikaisemmat. Ehkä aurinkoinen kevät tuottaa moisia fiiliksiä.
Kaipaa jo lämpöä, aurinkoa, harrastuksia ja mökkeilyä.

Sellasia tuumii hän.

19th Maa2009

Kuvat saapui

by Miikka

Ne kuvat mistä puhuin tuossa alempana.
Ovat melkein sellaisia kuin kuvittelinkin.
Toinen on juuri oikein, mutta toinen ehkä tummempi kuin oletin. Täytyy varmaan kalibroida näyttö uudestaan. Hyvä se on kuitenkin. Kukaan ei voi sanoa kuvaa katsoessa, että tuo on inasen liian tumma tietämättä/näkemättä alkuperäistä kuvatiedostoa.

Kuvia katsoessani aloin pohtimaan mihin kaikkeen niitä megapikseleitä tarvitsee.
Kamerassani on 8.2megapikseliä (3596 x 2360) ängettynä kennolle, jolla on kokoa 19x29mm tietääkseni.
Kuvia katsoessani en voi kuin ihmetellä kuvien tarkkuutta, vaikka kuvat ovat hieman isompia kuin kuvan alkuperäinen tiedostokoko oli. Suurensin kuvia hieman jo käsittelyvaiheessa. Tähän on oma tapansa, joten suurentaminen kannattaa tehdä oikein.
Kuvat ovat jopa “pelottavan” tarkkoja. Kuvassa olevista käsistä näkyy pienetkin ihopoimut ja ihon pintarakenne todella tarkkaan. Ripset, kankaan kuviointi ja kaikki pienet yksityiskohdat piirtyy hyvin tarkasti. Kuvaa voi ihan hyvin katsoa nenä kiinni kuvassa, eikä siltikään nää pikseleiden “vähyydestä” johtuvaa häviötä. Jouduin myös rajaamaan alkuperäisiä kuvatiedostoja hieman, joka pienentää kuvakokoa entisestään.
Toki muutkin asiat vaikuttavat kuvakokoon ja laatuun kuin pelkkä ilmoitettuun megapikselimäärään tuijottaminen. Pikselikoko ja kuinka monta pikseliä on ahdettu kullekin kennokoolle vaikuttaa olenaisesti lopputulokseen. Myös tiedoston kuvapisteiden määrä per tuuma vaikuttaa kuvan tarkkuuteen.
Niistä lukekaa muualta lisää.

Johtopäätöksenä voin todeta, että nämä pikselit riittää ainakin tällä hetkellä varsin hyvin. Edelliseen kymmenellä megapikselillä varustettuun hieman pienempään kennoon verrattuna kuvakoko oli pari hassua senttiä isompi.
olen aika varma, etten tulosta kuviani yli metriä suurempana. Jos tulostan, niin kuvapisteiden määrää tuumalla joutuu tiputtamaan jokatapauksessa.

Oleellisena osana kuvan terävyyteen vaikuttaa myös objektiivin tarkkuus. Megapikselit on sekoittanut monen harrastajan pään pahemman kerran. Tavallista pokkarikuvaajia ei kiinnosta lasitavara pätkän vertaa, kunhan kamerassa on tarpeeksi megapikseleitä, niin saadaan tarkkaa kuvaa aikaiseksi ;). Ei näin.
Pokkareissa on niin pienet kuvakennot, että liika pikselimäärä vaikuttaa jo negatiivisesti kuvien laatuun.
Objektiivin piirtokykyyn on onneksi pokkareissakin alettu kiinnittää valmistajien ja kuluttajien suunnalta nykypäivänä enemmän huomiota. Hyvä näin.

Myös kuvankäsittely pitää ottaa huomioon entistä suuremmissa määrin kuvakokojen kasvaessa kohti järjettömyyksiä. Oma tietokoneeni on jo muutaman vuoden vanha. Toinen hyvinkin tuore. Kummankin kanssa saan painia hidastelujen kanssa käsiteltäessä täysikokoista 16 bittistä tiff-tiedostoa. Kone hyytyy ja kovalevyt täyttyvät kiihtyvällä vauhdilla.
Tallennustilaa on onneksi reilut 1500 gigatavua yhteensä. En säilytä huonoja kuvia, joten tilaa riittää vielä joksikin aikaa. Toki varmuuskopiot vievät oman tilansa.
Eli tehokkaampaa tietokonetta ja tallennustilaa saa hommata samaa rataa megapikseleiden lisääntyessä.
Ikuinen kalustokierre on alkanut.
Yritän siis pysyä nykyisessä kamerassani. Runko on erittäin kestävää tekoa, joten sen puolesta ei tarvitse pelätä. Sulkimenkin pitäisi kestää keskivertoa kauemmin.
Epäilykset siitä tekeekö muutama vuosi sitten noin 4500 euroa maksaneella ammattirungolla enää mitään ovat hälventyneet. Ei se ainakaan pikseleistä ole kiinni.

Samalla kun kuvat tuli, pääsin toteamaan käytännössäkin, että Tamronin 28-75mm piirtää oikein tarkasti aukkoa hieman sulkemalla. Taisin ottaa kuvat aukoilla 6.3 ja 5.6 suljinajan ollessa 1/160 ja ISO-arvon 100.
Piirtää kyseinen objektiivi riittävän tarkasti täydelläkin aukolla.

Seuraavaksi pitäisi keksiä kehykset kuville. Marketeissa myytävät kehykset ovat aina tasasenteille 20×40, 40×50, 50×70 jne. Tarvitsisin ohuen ohuet kehykset kuville juuri kyseisten kuvien kokojen mukaan. Pitää ilmeisesti ottaa puhelin kouraan ja soitella kehystämöihin. Toisella kädellä voi googlettaa samalla.

Näillä eteenpäin. Päivät töitä, illat koulua ja viikonloppuna juhlimme uuden ihmisen uudenkarheaa nimeä. ;)

ps. Esimerkkikuvaa ei valitettavasti ole saatavilla, eikä sellaista tule. Ystävät voi todeta kuvat ja niiden laadun tulemalla katsomaan niitä olohuoneeseemme.

16th Maa2009

Kuvat tilattu

by Miikka

Sain käsiteltyä viikonlopun aikana seinälle tulevat isot kuvat.
Kuville tulee kokoa suurinpiirtein 50.8×76.3cm

Aluksi toisen piti tulla pienempänä, mutta juuri kun olin saanut kuvat hyvälle mallille, niin fotonetistä tuli sähköpostiin kirje halvemmista hinnoista.
Tarjouksena Pro-tilaukset 50cm ja 61cm kokoisina puoleen hintaan. Tyhjentävät varastojaan noista leveistä rullista.
Nuo isot maksoivat noin 11 euroa kappale. 5 senttiä olisi säästänyt, jos olisi ottanut 40×50 cm kokoisena.
Se on aika pieni raha.
Toisaalta kuvan käyttötarkoitus voi sanella tarkkaankin kuvan koon, mutta ei tässä tilanteessa. Toinen kuvista tulee television yläpuolelle, joten sitä ei pääse sentin päästä edes katsomaan. Kestää siis kuvankäsittelyni tiukatkin katseet ;) tai sitten ei.

Odotellaan jännityksellä mitä posti oikein kiikuttaa. Oma tulostin olisi siitä kiva, että ensikin voisi tulostaa kuvan pienempänä, tai isosta kuvasta jonkun pienemmän osan tarkistaakseen onko värit ja muut hommat kunnossa ennen ison tulostamista. nyt joutuu pitämään sormet ja varpaat ristissä toivoakseen kaiken osuvan kerralla nappiin.
Toisaalta suurien kuvien tulostamiseen tarvitsee kalliin tulostimen, kalliit värit ja kallista paperia.
Tuo tarjoushinta oli kyllä sen verran houkutteleva, että sitä ei kyllä voita mikään hinta-laatusuhteessa.
Loistavaa paperia ja laatu on fotonetissä ollut aina hyvää. Sävyt kusee vain käsittelijän käsissä. Näyttö kannattaa olla kalibroitu ja fotonetin ICC-profiilit ajettu kuviin.
Toisaalta kukaan ei pieniä sävyeroja alkuperäiseen kuvaan huomaa, koska kukaan ei tule edes näkemään alkuperäistä kuvaa.
kotialbumikuvissa ei kannata olla liian kriittinen.

ps. Taiteilijan kotisivut etenee hyvää vauhtia myös. innostuin tekemään pari juttua ulkoasuun vielä.

16th Maa2009

Lintuprojekti jatkuu

by Miikka

Sunnuntain vaunulenkiltä pari uutta. Taas oli yksi josta en saanut tunnistettavaa kuvaa.
Vaunut pitää olla kokoajan liikkeessä, joten kuvaus tapahtuu lennossa käsivaralta puita ja puskia tarkkaillen.
Saadaan yhdistettyä kaksi tai kolme hyvää harrastusta.
Ei jää aikaa perheeltäkään pois. ;)

#6 Viherpeippo

#7 Puukiipijä
Oksan takana
Pää puunkuoren välissä

Puukiipijä lensi puusta puuhun. Yritin ottaa pikaisesti kuvan, mutta liikkeet ovat aika nopeita, eikä kelikään mikään aurinkoisin. Ruuvitarkenteinen vanha objektiivini ei hämärällä viitsi kauhean nopeasti ja täsmällisesti tarkennella.
Pääasia, että linnun pystyy kuitenkin tunnistamaan.
Myöhemmin paremmissa olosuhteissa paremmat kuvat.

Violetit, siniset ja vihreät hunnut paistattelee taas kuvissa ihan kiitettävästi. Ei mahda mitn.

13th Maa2009

Projekteja projekteja

by Miikka

Tervehdys

Viime päivät olen vääntänyt paria omaa projektia.
Olen tekemässä kahta taulua seinälle. Toinen tulee 50×70 cm kokoisena ja toinen 40×50 cm.
Ainakin suurinpiirtein, koot eivät taida olla ihan tasakymmenyksille.

Olen kuvannut taulut erilaisilla valaisusetupeilla kotona. Halutun ruudun jälkeen kuvankäsittelyohjelma on laulanut kaunista sävelmää tunnista toiseen. Valot on kohdallaan, mutta monta muuta pikkujuttua joutuu korjaamaan. Erilaisten työkalujen (mm. siveltimien) vetoja on tullut vedettyä tuhansia. Tämä luonnollisesti vaatii ainakin yhtä monta klikkausta.
Kestääpähän kuva päivänvalon isompanakin printtinä kun lähes jokainen pikseli on käyty tarkkaan läpi.
Kuvaaminen tarkkaan suunniteltuna ei vaadi kasauksineen, kuvan ottamisineen ja purkamisineen paljoa tuntia kauempaa, mutta halutakseen juuri mielessä pyörivän näkymän kuvaan vaatii kuvankäsittelyä tunnista ja illasta toiseen.

Kuvat tulee omaan kotiin näytille. Ehkä jollekulle muullekin jos haluavat.

Lintuprojektin puitteissa ei ole tapahtunut mitään. Muutamia muuttolintuja on ilmaantunut jo maisemiin, mutta kameraa ei ole ollut mukana.

Olen myös tehnyt eräälle taiteilijalle veppisivuja. Niistä tulee varsin toimivat. Ainakin omasta mielestäni.
Pääasia selkeys, helppokäyttöisyys ja hyvä töiden esilletuonti ovat ratkaisevissa rooleissa.
Siitä myöhemmin lisää.

08th Maa2009

Lintuprojekti potkaistu käyntiin

by Miikka

Tere!

Tänään se alkoi, eli viime päiväkirjamerkinnässäni esittelemäni pieni sivuprojekti.
Tarkoituksena siis ottaa tunnistettava kuva Suomen rajojen sisäpuolella möllöttävistä linnuista.
Mahdollisimman monta lajia tarkoitus saada kasaan.

Sain ystäväni Teron innostumaan linturetkestä kun puhelimessa juttelimme.
Tero oli ostanut päivää aikaisemmin muista syistä (ainakin alunperin) Olympuksen supertsuum kameran.
Päätimme suunnata peltolammille etsimään koskikaraa. Emme aivan tarkkaan tienneet missäpäin sellainen voisi majailla, mutta päätimme silti yrittää.
Puolen tunnin tarpomisen jälkeen missään ei näkynyt mitään. Pikkulinnut viserteli jossain kauempana, mutta niitäkään ei juuri näkynyt kunnes noin 10 metrin päässä pumppaili kroppaansa edestakaisin koskikara äänettömästi.
Olimme innoissamme löytäessämme kyseisen veijarin.
Hauskannäköistä pumppailua lintu pitää istuessaan pienen lumitöppäreen päällä koskessa. Tai pikemminkin niiailua.
Sain otettua koskikarasta viitisenkymmentä kuvaa. Puolessa niistä on pää veden alla sukelluksissa. Pohjassa on mukavasti ravintoa syötäväksi.
Tumma lintu hyvin tummaa ja matalaa vettä vasten on hieman haasteellinen, ainakin jos valoa on vähän. Päivä oli hieno, mutta maasto oli aika varjoisa.
Kara päästi kuvaajat suhteellisen lähelle itseään. Menimme hiljaa istuskelemaan lumisen kiven päälle, jolloin lintu oli parin metrin päästä meistä. Yritimme olla häiritsemättä enempää.
Objektiivini kromaattinen aberraatio puskee jyrkkien kontrastierojen rajapinnassa.
Niitä voi yrittää poistaa kuvankäsittelyssä, mutt ei sielläkään ihmeitä tehdä.
Ensimmäisessä kuvassa tuon violettisen hunnun lumen ja veden rajalla huomaa selvimmin.
Toivottavasti Terokin sai hyviä otoksia aikaiseksi! En ole vielä päässyt näkemään.
Tässä pari kuvaa joilla potkaistaan projekti käyntiin:

#1 Koskikara


Reissuun meni aikaa vajaa pari tuntia, jonka jälkeen pääsin takaisin kotiin vaihtaman vaippoja ;) .

Seuraavaksi suuntasimme vaunulenkille mummolaan parin kilometrin päähän. Päätin ottaa kameran mukaan, kun pihapiirissä on koko talven pyörinyt paljon pikkulintuja ja pari isompaakin.
Heti parinsadan metrin päässä harakka tuli ihmettelemään mitä meidän perheelle kuuluu.
#2 Harakka

Samat harakat tulee takapihan talipalloille aterioimaan pikkulintujen kanssa pitkin talvea.

Seuraavaksi takapihojen kestosuosikki talitiainen. Tällä kertaa jonkun muun asukin sivupihalla.
Tässä yksi lentokuva.
#3 Talitiainen

Seuraavaksi suuntasimme pienelle metsäpätkälle. Metsässä tuli vastaan taas uusi laji, mutta en saanut siitä tunnistettavaa kuvaa otettua.
Jatkoimme matkaa kohti määränpäätä kunnes ison puun latvassa istua kökötti räkättirastas.
#4 Räkättirastas

Takaisinpäin kävellessämme aurinko oli jo laskenut. Tien varressa istuskeli kuitenkin varis, jonka näkemistä osasinkin odottaa.
#5 Varis

Eli ensimmäinen päivä takana ja saldo on 5 lajia.
Se on jo 1/3 osa koko kesän tavoitteesta. Aikaa siis syyskuun loppuun.
Sellaista tälläkertaa. Palataan asiaan myöhemmin.

Sivut:12»