Mielenkiintoinen vuosi tulossa
Uusi vuosi pyörähtänyt käyntiin rauhallisissa merkeissä lepäillen ja töitä tehden.
Vuodenvaihdetta tuli juhlittua suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Saunoen, syöden ja juoden. Kaikkia maltillisesti.
Olimme hyvien ystävien luona Lempäälässä. Vuodenvaihteen yritti pilata naapurin 34 vuotias “pojankloppi”, joka viettää viikonloput ja juhlapäivät vanhempiensa helmassa. Kloppi oli suhteellisen kännissä ja erittäin rasittava. Tuppas sisälle muutamaan kertaan kutsumatta.
Onneksi kaveripiiristä ei löydy kovin äkkipikasta porukkaa, koska nyrkkikyllikki olisi voinut puhua hieman kärsimättömämmillä tapauksilla.
No joo. Se siitä! Ei häirinnyt liikaa ja mukavaa oli.
En ole koskenut kameraan joulun jälkeen, mutta olen järjestellyt kamoja uuteen kuljetuslaatikkoon ja suunnitellut kaikenlaista. Tänä vuonna pääsee niitä sitten toteuttaan.
Veppisivuja saisi tehdä enemmän kuin ehtii tekemään. Sekin on ihan positiivinen asia.
Nyt yhdet sivut on taas viittävaille valmiit, joten kerron osoitteen vasta kun ne on täysin valmiit.
Mutta kaikkea siis tapahtumassa tänä armon vuonna 2009.
Itselleni tulossa ehkä elämäni mielenkiintoisin vuosi tietyistä syistä.
Onnelista ja ansiokasta vuotta kaikille ystäville ja lukijoille (vaikka tätä ei lue kukaan muu itseni lisäksi).
Silti!