15th Tam2009

Testailua ja sen sellaista

by Miikka

Lisäsin tänne wordpressiin tuollaisen lisäkikkareen kuvien järkevämmän esitystavan vuoksi.
Tuo uudelle sivulle aukeaminen valkoisella pohjalla ei tuo minkäänlaista kuvaa koskaan esille parhaalla mahdollisella tavalla.

Tämä siis kuvien esittämisen puolesta ja käyttäjäystävällisyyden lisäämiseksi.

Kokeilu: (klik kuvaa)

 

Ei mulla sitten juuri muuta ollutkaan. Taas istutaan koulussa joitakin iltoja.
Kerään rahaa uuteen runkoon ja sitä rataa.

Sain pari päivää sitten päätökseen ihan kohtuullisen hyvän kirjan.
Kirjan nimi on Narkissos ja Kultasuu, kirjoittaja Herman Hesse.
Kirja ja kirjoittaja varmaan monelle tuttu. Kirja on kuitenkin kymmeniä vuosia vanha.

Taas oppi ymmärtämään monia asioita. Ajattelin hyvin lyhyen arvostelun tai ennemminkin esittelyn kirjoittaa kirjasta. Tarvin kuitenkin kirjan tähän näppäimistön viereen, ettei tulisi liikaa asiavirheitä.
Sellanen siis jossain välissä.

Tauluprojekti etenee myös omalla painollaan. Ehkä sunnuntaina ehtii taas jatkamaan.
Viikonloppuna olis tarkoitus maistella Plevnan herkkuruokia ja käydä katsastamassa Rööperi elokuvateatterissa heti kun kouluvelvollisuudet on saatu hoidettua alta pois.

Kuvata tekis mieli, mutta kaikki omat projektit siirrän uuden rungon saapumisen jälkeiseen aikaan.
tai no yksi projekti pitäisi toteuttaa ensi viikon aikana.
Pari kuvaakin vielä työn alla odottaa käsittelyä ja julkaisua.
Sellasta…

EDIT: Tuo kuva näyttääkin olevan vanha versio kyseisestä kuvasta. Tuossa kuvassa on valkoista roskaa lattialla, jotka tuli ja jäi siihen käsiteltäessä kuvaa.
Tämä kommentti poistuu kunhan kuvan saan korjattua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>