Hiljaista blogissa, äänekästä blogin ulkopuolella
Kuvattu on, hommia on, tehty on
Miksi blogi kuitenkin pysynyt hiljaa?
Koska osa kuvista on läppärillä (macbook) ja osa pöytäkoneella (imac).
Ajattelin tehdä pienen koosteen ja selostuksen viimekuvauksista, mutta en ole ehtinyt laittamaan kuvia weppiin.
Tilasin kuvia tälläviikolla 172 eurolla asiakkaalle. Tuli hyviä. Laitankin koosteen vasta kun kuvat saapuu.
Huomenna menen kuvaamaan bussia ulkoa ja sisältä. Laitan kameran jalustalle haluttuun paikkaan ja siirrään salamaa valaisemaan eri puolilta. Liitän kuvat kuvankäsittelyssä ja kaivan halutuista ruuduista sopivan valaistuksen esiin lopulliseen kuvaan.
Laitetaan siitäkin esimerkkiä tänne.
Kuvaamme samalla sisältä yleiskuvaa plus pyörätuolihissin, joka kuuluu bussin kalustoon.
Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.
Tänä illtana luvassa mahtava keikka: http://www.myspace.com/raskasjoulu
Taidan ottaa kameran mukaan. Kevytversio 50 millisen obiskan kanssa.
Aamulla silmät ristissä 06:00 herätys töihin.
Töiden jälkeen kuvaan, kuvauksen jälkeen kouluun ja illalla kahdeksan jälkeen kotiin.
Kuvauksesta saa onneksi virtaa koulussa istumiseen.
Sellasta tälläkertaa.