Kauan odotettu kuvaus pulkassa
Antti kuvattu onnistuneesti! Jes!
Aikataulu venähti erään vierailun johdosta hieman myöhempään kuin alunperin oli suunniteltu, joten aika oli loppua kesken.
Jouduimme pitämään ulkokuvan kanssa kiirettä, eikä toteutukselle jäänyt riittävästi aikaa.
Viimeiset kuvat saimme otettua 21:30. Kotona kymmenen maissa. Aamulla herätys 6:15.
Vaikka ulkokuvaus hoidettiin 5 minuutissa niin sain kuitenkin lähes sellaisen otoksen mitä yritinkin. Ulkona en käyttänyt lisävaloja, koska niiden virittämiselle eikä edes kantamiselle ollut aikaa.
Objektiivina Sigman 30/1.4 täydellä aukolla ja niin pitkällä valotusajalla kun kameraa seinää vasten tukien oli mahdollista.
Tässä yksi epäonnistunut kuva missä näkyy hauskasti tuo 1.4 aukon syväterävyyden hyvin lyhyt alue tiiliseinässä.
Esimerkkikuvassa siis syväterävyysalue ihan väärässä kohdassa ja rajaus pielessä. Kuva käsittelemätön.

Vahva veikkaus, että settiin valitsemani kaksi kuvaa tulee olemaan molemmat sisällä otettuja.
Sisäkuvat onnistui ja niistä tuli juuri sellaisia kuin olin ajatellutkin.
Tänään toinen kuvaus johon on varattu pari tuntia aikaa. Kuvattavana 6 henkilöä plus ryhmäkuva.
Illalla konelle käsittelemään nämä molemmat setit.
Julkaisua heti kun mahdollista.
Loppuun linkki kuvauksesta joka menee sarjaan “tämän olisin halunnut tehdä”:
http://www.youtube.com/watch?v=qhjEQpEGvaQ
Nuo valmiit kuvat näyttää aikas hienoilta. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko kuvaus on maksanut?
Kellään tietoa?