17th Lok2008

Maantiepyöräily

by Miikka

Noniin!

Nyt on viime viikonlopun viimeisetkin kuvat käyty läpi.
Kuvasin hyvää ystäväni Mikkoa maantiepyöräilyn merkeissä.
Mikko on pyöräilijä henkeen ja vereen, joten teema oli helppo valita.

Kuvauspaikkaa pyörittelin mielessäni hyvin pitkään, mutta olin jo kauan aikaa sitten päätänyt kuvata betoni/kaupunkiympäristössä.
Mietin kuumeisesti Tampereelta sopivia paikkoja, jotka olisivat kuivana syksylläkin.
Paikan vaatimuksiin piti kuulua myös betonia, pimeyttä ja pistorasia valoja varten.
Eri parkkihallit oli mielessä, mutta mihinkään hirveän aktiivisessa käytössä olevaan luolaan emme viitsineet lauantaipäivänä ängetä.
Valitsemamme paikka sopi käyttötarkoitukseen parhaalla mahdollisella tavalla. Kuvista tuli juuri sellaisia kuin olin ajatellutkin. Nii ja eritoten Mikko hoiti mallin hommat varsin mallikkaasti.
Niin ja kiitos myös Terolle yleisestä jeesistä valojen ja varusteiden kansssa.



Ensimmäisestä kuvasta tulee toinen versio myöhemmin.
Setti kuuluu samaan projektiin josta puhuin Kallen kuvauksien yhteydessä, mutta en kero siitä sen enempää vielä.
Making of-kuva pari postia aiempana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>